Haku 17.4.2020 mennessä
Toiminnanjohtajan vastuualueena on Universum ry:n hallinnollinen ja taloudellinen johtaminen, yhdistyksen edustaminen organisaationa ja toiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen.
Universum ry:n muodostavat neljä keskenään hyvin erilaista teatteria, joista Aurinkoteatteri on suomenkielinen, Teater Mars ja Sirius Teatern ovat ruotsinkielisiä ja Teatteri Venus toimii sekä suomeksi että ruotsiksi. Universum on yhteisöllinen työpaikka, jossa kiinnitetään huomiota työhyvinvointiin, viihtyvyyteen ja reiluihin työskentelyolosuhteisiin.
Toiminnanjohtaja vastaa yhdistyksen pyörittämän Teatteritalo Universumin toiminnasta, tuotannollisesta suunnittelusta ja kehittämisestä kokonaisuutena. Toiminnanjohtajan vetovastuulla on myös yhdistyksen rahoituspohjan varmistaminen ja uusien rahoituskanavien löytäminen, sekä Universumin edustaminen taidepolitiikkaan liittyvissä asioissa.
Toiminnanjohtaja toimii tiimissä osa-aikaisen viestintäsuunnittelijan ja tiedottajan sekä tekniikan vastaavan kanssa ja raportoi yhdistyksen hallitukselle.
Edellytämme tehtävään valittavalta henkilöltä alan soveltuvaa tutkintoa tai vastaavaa koulutusta sekä useamman vuoden kokemusta näyttämö- ja esittävien taiteiden tuottamisesta. Lisäksi edellytämme taide- ja kulttuurihallinnon tuntemusta sekä kykyä yhteistyöhön ja itsenäiseen ja aloitteelliseen työskentelyyn. Vapaan teatterikentän tuntemus katsotaan eduksi.
Tarjoamme joustavan ja itsenäisen työn sekä monipuoliset ja vaihtelevat tehtävät. Tehtävä on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva. Palkka neuvotellaan tulevan toiminnanjohtajan kanssa erikseen.
Tehtävä täytetään 1.5. alkaen tai sopimuksen mukaan. Työsopimuksessa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.
Vapaamuotoiset hakemukset palkkatoiveineen ja ansioluetteloineen pyydetään lähettämään sähköpostitse viimeistään perjantaina 17.4. kello 16.00 mennessä osoitteeseen universum(at)universum.fi. Otamme yhteyttä haastatteluun valittuihin 22.4. mennessä. Haastattelut toteutetaan Helsingissä viikoilla 17 ja 18.
Lisätiedot:
Tehtävään liittyviin tiedusteluihin vastaa Birgit Aittakumpu, birgit(at)universum.fi tai puhelimitse numerossa 040 5060 953 seuraavina aikoina: 27.3. klo 13-17 / 2.4. klo 9-17 / 7.4. klo 9-17 / 15.4. klo 11-16.
****
Universum ry perustettiin 1998 neljän teatterin yhteiseksi tuotantoyhteisöksi. Ideana oli ja on edelleen, että yhdistämällä useampien pienten toimijoiden tarpeet ja resurssit, saadaan tuotannollisiin toimintoihin jatkuvuutta ja vakautta menettämättä teattereiden taiteellista omaleimaisuutta. Kukin Universumin teattereista toimii itsenäisesti, mutta ne tekevät myös yhteistyötä sekä keskenään että muiden teatterikentän toimijoiden kanssa ja ennen kaikkea neuvottelevat yhdessä yhteisistä asioista. Yhteistyö, taiteellisten näkemysten vaaliminen ja erilaisuuden kunnioittaminen ovat juurtuneet syvästi Universumin toimintaperiaatteisiin.
Universumin hallitus koostuu kaikkien neljän teatterin edustajista, ja puheenjohtajan nuija kiertää määrävuosin teattereiden kesken. Toiminnanjohtaja, osa-aikaisina yhteistyössä tiedotuksesta, myynnistä ja markkinoinnista vastaavat tiedottaja ja viestintäsuunnittelija sekä kokopäiväinen, vakituinen tekniikan vastaava huolehtivat tuotannon ja viestinnän sujumisesta. Produktioita Universumissa tuotetaan vuosittain 2-4. Omien tuotantojen lisäksi teatteritalo toimii toisinaan myös vierailuesitysten näyttämönä.
Universumilla on teatterisalin ja toimiston kattavat toimitilat hyvien kulkuyhteyksien päässä Punavuoressa, tunnelmallisessa Betania-talossa, osoitteessa Perämiehenkatu 13.