Ei saa peittää

TIETOA

AURINKOTEATTERI esittää hourenäytelmän EI SAA PEITTÄÄ!

Sähke Bagdadista:

Hei hepuli hepuli Läskiprinsessa!!

“Menneisyys on kuin tabula rasa, mutta se palaa takaisin kuin röyhtäisyt.”

Näin sanoi suuri valokuvaaja Henri Cartier-Bresson ja tässä on vinha perä. Juuri tällä hetkellä suussani maistuu äidin parmesaani-kasvissosekeitto. Voitko kuvitella, istun täällä sodan keskellä ja unelmoin syöväni juuri tuota keittoo. Täällä sitä huojutaan, minä ja palmut. Kaipaan kotirintaman tasaista asemasotaa. En tiedä, ois varmaan loman tarvetta. Pää alkaa pehmetä. Kerro mulle, miten helevetissä tätä työtä voi tehdä joutumatta ammutuks?

Täällä oma sotakirjeenvaihtajasi (traumatisoitunut!!heh-heh)

Anna Kropp, Bagdad

ESITYSPÄIVÄT

Ensi-ilta 29.10.2004 KLO 19 (loppunmyyty)

MARRASKUU 2/4/7/10/11/14/24/25/28

JOULUKUU 1/2/5 Kaikki esitykset kello 19.00

Liput 10/7 euroa

KUVAT

ESITYSPÄIVÄT

Ensi-ilta 29.10.2004 KLO 19 (loppunmyyty)

MARRASKUU 2/4/7/10/11/14/24/25/28

JOULUKUU 1/2/5 Kaikki esitykset kello 19.00

Liput 10/7 euroa

TYÖRYHMÄ

Työryhmä:
Sari Viitasalo, Maria Heiskanen, Emma Paaer, Sari Suominen

MEDIASSA

“Elinvoimaa ja apatiaa

Aurinkoteatterin kahden naisen keitos Ei saa peittää on kuin allegoria polarisoituneesta länsimaisesta elämänmenosta. Kahdesta naisesta toinen puhkuu kiihkeää kulutusvimmaa ja paremmin tietämistä, voimaa ja elinvoimaa. Toisen osana on maailman kaikki kärsimys: rääkätty ruumis siteissä, ammattina sotauutisointi, sisintä kalvaa syöpä ja mieltä masennus. Tämä kaksijakoisuus tarjoaa ainekset Sari Viitasalon ja Maria Heiskasen käsissä syntyneeseen hulvattomaan taistoon. Henkilöt erinomaisen nasevasti luonnehtiva puvustus on Sari Suomisen…”

Turun Sanomat: Outi Lahtinen, julkaistu 31.10.2004

 

“Maria Heiskasen ja Sari Viitasalon Ei saa peittää on yksinkertaisuudessaan valloittava ja tehokas pienoisnäytelmä. Näytelmä tarjoaa tarttumapintaa, johon on helppo liisteröityä. Esitys on tyylitelty niin pitkälle, ettei naisten suhteen lähtökohdilla ole merkitystä. He voivat olla äiti ja tytär, sisarukset tai mitä tahansa. Ennen kaikkea he ovat saman kolikon kaksi eri puolta. Toinen on jatkuvasti peittämässä toista: näkyviin jää aina joko kruuna tai klaava. Myös roolihahmojen naiseus on työstetty niin pitkälle, ettei sukupuoli lopulta määrittele katsojan kokemusta. Hahmoista saattaa raavainkin mies löytää itsensä…”

Helsingin Sanomat, Lauri Meri, julkaistu 31.10.2004