Jan Liesaho on Universumin uusi toiminnanjohtaja

Universum ry:n hallitus on valinnut teatterituottaja ja luomuviljelijä Jan Liesahon, 45, uudeksi toiminnanjohtajakseen 1. kesäkuuta lähtien.

Liesaho, joka on sujuvasti kaksikielinen Ruotsissa vietetyn nuoruuden jälkeen, on tehnyt töitä teatterikentällä vuodesta 2006. Tuolloin hän aloitti Ylioppilasteatterin teatterisihteerinä.
– Opiskelin valtiotieteilijäksi, mutta huomasin ettei ollutkaan niin kivaa tehdä hallinnollisia töitä. Tämä muuttui kun pääsin mukaan teatterimaailmaan. Tunsin oloni saman tien kotoisaksi, ja teen niin edelleen, Lieasho kertoo ensimmäisenä työpäivänään Betania-talossa Helsingin Punavuoressa.

Kuva Sonja Vuori

Usean teatterituottajana vietetyn vuoden jälkeen – Lieasho on mm ollut mukana tekemässä Susanna Kuparisen politiittista dokumenttiteatteria projektin alusta lähtien – hän päätti ryhtyä torppariksi. Seitsemän vuoden ajan Liesaho on viljellyt luomuvihanneksia Herttoniemen kartanon mailla. Asiakkaita ovat olleet ravintolat, kaupat ja naapurit.
– Nyt on kyllä tosi mukava päästä taas takaisin teatterimaailmaan kunnolla, Lieasho sanoo.

Hän on jo löytänyt kiinnostuneen englantilaismiehen jatkaamaan maatilan hommia.

Mikä sai sinut hakemaan paikkaa Universumin toiminnanjohtajana?
– Oli yllätys löytää työpaikkailmoitus sähköpostista kesken tämän koronakevään. Se tuntui raikkaalta tuulahdukselta ja mahdollisuudelta aloittaa jotakin posiitivista kesken kaaoksen. Hakuilmoitus oli minulle kuin viesti taivaasta, että tämä oli minulle ja minun oli aika palata teatterimaailmaan. Tunnen Universumia vain hieman entuudestaan, joten tämä työ on jännän tuntuinen haaste.

Mahdollisista visioista teatteriyhdistyksen ja -talon tulevaisuudesta Liesaho on vielä aika vaitonainen.
– On liian aikaista sanoa. Ensin haluan oppia tuntemaan talon ihmiset ja toiminnan. Minulla ei joka tapauksessa ole mitään tarvetta muuttaa asioita vain muuttamisen takia, mutta tottakai haluan parantaa asiota siellä missä voi. Haluan ainakin aloittaa suursiivouksella ja laittaa paikkoja järjestykseen, niin on sitten hyvä aloittaa sananmukaisesti puhtaalta pöydältä.

Liesaho alkaa johtaa Universumia kesken erikoista tilannetta, jossa sekä pienillä että suurilla toimijoilla on haasteellista. Asiat, jotka olivat kulttuuripolitiikassa ja -vaikuttamisessa ajankohtaisia puoli vuotta sitten, eivät enää sitä ole.
– Elämme nyt eri maailmassa. Toivon, että tulevat kuukaudet ja vuodet eivät ole vain selviytymiskamppailua. Myönnän olevanin huolissani, en ainoastaan teatterin ja kulttuurin osalta, vaan kaikkien puolesta jotka tekevät jotain, joka kokoaa ihmisiä yhteen. Olemme kaikki samassa veneessä.

Toiminnanjohtajana Liesahon tulee olla varautunut kaikkiin mahdollisiin skenarioihin, hän toteaa. Tässä vaiheessa on mahdoton ennustaa miltä yhteiskunta näyttää esimerkiksi kesän jälkeen.
– Parastahan olisi jos kaikille koituisi jotakin hyvää tästä. Ehkä me esimerkiksi alamme arvosta enemmän asioita mitkä ovat olleet itsestään selvyyksiä. Jo nyt tuntuu luksukselta saada nähdä kavereita tai mennä töihin!

Lopuksi tärkeä kysymys: mikä on sinun lempivihannes?
– Haha, se onkin pitkä keskustelu! Jos lähestyn asiaa viljelijän näkökulmasta, vastaus on jokin jota on helppo viljellä, kuten peruna, kesäkurpitsa, kurpitsat ja raparperi. Ne eivät välttämättä ole niitä, joita itse mieluiten syön. Tai no, kyllä minä rakastan uusia perunoita.

UUTISET