Inho on voimakas tunne, joka usein liittyy hajuihin, liharuokiin, pilaantumiseen, eritteisiin, jätteisiin, ruumiin aukkoihin tai kuolleeseen ruumiiseen. Inhon tunteella on epäilemättä biologinen tarkoituksenmukaisuutensa esimerkiksi tautien välttämisessä mutta inholla on lisäksi ihmeellinen kyky siirtyä käsittämään erilaisia paikkoja ja ihmisryhmiä. Miten inhon tunteen välttäminen vaikuttaa toimintaamme läpiestetisoituneen kulttuurimme muokatessa ruumiitamme ja ympäristöämme? Mikä on estetisoinnin ja etiikan suhde? Entä estetisoinnin ja esittämisen vuorovaikutus?
Likaisia juttuja nuuhkii kaupungin keskustatilaa, sen puleerattua kulutusympäristöä, jäljittäen toimintoja, jotka siellä muuttuvat töhryksi, liaksi ja kielletyksi tekemiseksi. Perkaamme näkyville ilmiöitä, joissa ruumiimme tai ryhmät, joihin kuulumme, käsitetään vastenmielisiksi ja sen vuoksi alhaisiksi ja syrjityksi. Raavimme inhon ja moraalin suhdetta, pöyhimme lian, puhtauden ja demokratian liittoa, haistelemme ruman, kauniin ja naiseuden yhteen kietoutumia, intiimin alapään ja julkisen yläpään yhteismitattomuutta.
Teatteri Venuksen Likaisia juttuja on kolmiosainen projekti, joka alkoi työnimellä ”Naisten huone” kesällä 2006. Tuolloin kerättiin materiaalia nuorilta naisilta URB06 kesäduunin puitteissa. Toisella jaksolla huhtikuussa 2007 haastateltiin Venäjältä Suomeen 1990-luvulla muuttaneita naisia. He ovat lopullisessa esityksessä läsnä videon välityksellä kertoen elämästään venäläisenä naisena Suomessa. Viimeinen jakso, itse esitys, toteutuu ammattinäyttelijöiden ja URB06 naisten kanssa.
Marja Silden haastattelu:
Miksi inho Marja Silde?
Minua on kauan kiinnostanut inho ja tyylilajina groteski. Oikeastaan olen ollut aina kiinnostunut alhaisesta, liasta ja rumasta, enemmän kuin kauniista, siististä ja puhtaasta. Kohdattuani inhon estetiikkaa olen usein ollut älyllisesti ja tunteiltani ravisteltu, jotenkin poispaikoiltaan siirretty, hetken aikaa todellisuutta tuoreesti oivaltava. Tällainen kokemus minulle oli esimerkiksi Aurinkoteatterin täysin räävitön, poliittisesti epäkorrekti Anne Krankin päiväkirja.
Toisaalta vastenmielinen ja ruma ovat aina suhteessa käsityksiin kauniista, puhtaasta, ylevästä ja kontrolloidusta ja näihin piirteisiin saa kosketuksen esimerkiksi kaupungin kulutuskeskustassa, joka on esityksemmekin ympäristö. Mutta minkälaisten ilmiöiden kanssa vältämme joutumasta kosketuksiin? Mikä kaikki kaupallisessa ympäristössä ymmärretään töhryksi, tahraksi, saastaksi, vältettäväksi – ja ehkä kriminaaliksikin?
Groteskiakaan ei tule ottaa annettuna tyylilajina, johon aika ja ympäristö eivät vaikuttaisi. Voiko reality-tv:n arkiset ja tavalliset ihmiset nähdä groteskeina? Luulen, että voi. Ja mistä se sitten kertoo? Ainakin alentuvasta ja halveksivasta suhtautumisesta tavanomaisuuteen. Mutta samalla voisin teatteritaiteilijana ymmärtää sen ehdotuksena ottaa tavanomaisuuden groteskius omaan käyttööni. Ja tämä on mahdollista teatterissa, jossa vallitsevia hierarkioita voidaan käännellä eri asentoon.
Mitä se inho on?
Inho on voimakas tunne, joka usein liittyy hajuihin, liharuokiin, pilaantumiseen, eritteisiin, jätteisiin, ruumiin aukkoihin, kuolleeseen ruumiiseen. Inhon tunteella on epäilemättä biologinen tausta ja tarkoituksenmukaisuus torjua taudin aiheuttajia mutta tunteen sosiaaliset ilmenemismuodot ovat mielenkiintoisia – ja usein kauhistuttavia. Inhollahan on merkittävä osa muun muassa monenmuotoisessa hierarkkisoinnissa, erottautumisessa ja syrjinnässä. Inhon avulla erottaudutaan alhaisesta; massasta, taviksista, läskeistä, huorista, spugeista, homoista, saamattomista, pissiksistä, niistä ja niistä ja … Inhon tunne on usein poliittisesti epäkorrektia mutta inhon organisoiman valtakuvion ulkopuolelle on vaikea jättäytyä.
Esitys inhosta?
Teatterintekijänä olen viehättynyt pöyhimään tunnetta – taiteessahan tunteita on usein pidetty keskeisinä elämyksinä ja arvoina. Me lähestymme tunnetta objektiivisesti ja kokeellisesti kirurgin veistä heilutellen kuin myös kokemuksellisesti ja aistisesti. Lähtökohtanamme on laaja kysymys: Miten inho ohjaa käyttäytymistämme ja jäsentää kulttuuriamme? Tarkastelemme tunteen vaikutusta suhtautumisessa toisiimme, ajatteluumme, arvoihimme ja ympäristöömme. Näitä lähtökohtia pyrimme tilallistamaan ja tekemään aistittavaksi.