DI LASSO – NON PAPA – WILLAERT – MORLEY – HUME – DOWLAND – LAWES
Konsertin ensimmäinen puolisko on omistettu niin sanotun ranskalais-flaamilaisen koulukunnan musiikille. Koulukunnan säveltäjien maine euroopassa vakiintui 1400- ja 1500-luvuilla lähinnä poliittisista syistä. Tuona aikakautena Euroopassa hallitsi samanaikaisesti parhaimmillaan kolme toisilleen vihamielistä paavia. Italia maanosan ehkäpä rikkaimpana kansakuntana ei vielä ollut yhtenäinen valtio vaan usein väkivaltaisten vallankaappausten pirstoma hallintoalueiden tilkkutäkki. Alueiden ruhtinaat hamusivat uutta musiikkia mutta arvostetuimmat muusikot eivät olleet italialaisia vaan nykyisen Belgian ja Hollannin alueella syntyneitä ja opiskelleita säveltäjiä, jotka matkustivat etelään tuoden sävellystyylinsä mukanaan. Tyylin juuret juontuvat 1300- luvun Ranskaan ja ars nova -tyyliin, joka syntyi uusien rytminkäsittelymahdollisuuksien ja nuotinkirjoituksen kehityksen myötä.
Konsertin toisella puoliskolla hypätään kartalla pohjoiseen ja ajassa puolivuosisataa eteenpäin. Englantilainen viola da gamba -musiikki on consort-soittajan aarreaitta. Se oli maassa suosittua ajanvietettä 1600-luvulla ja gambat soivat monissa kartanoissa ja maalaistaloissa joko keskenään tai luutun tai kannettavien urkujen säestyksellä. Gambaconsort onkin siis vanhan musiikin parissa kummajainen: alkuaan maallinen eikä kirkollinen, ja esteettisten vaikutteiden sijaan sosiaalisten vaikutteiden eteenpäin ajama.
Sunnuntaina 12.12.2021 klo 15.00
Kesto 1 h + väliaika.
Kahvila avoinna 30 min ennen konserttia sekä väliajalla.
Lipunmyynti ovelta maksa mitä haluat- periaatteella.
Kuvassa Eloisa Consort (kuvaaja: Zoltan Kover)