Historia / Historik


LAINSUOJATTOMAT: VAPAAN KENTÄN HISTORIA
(kirjoittanut Annamari Karjalainen vuonna 2001)


”Pienet teatterit – – ovat viimeisiä sananvapauden paikkoja. Ei ole välikäsiä kertomassa, kuinka tästä pitäisi vähän poistaa. Välillä on fiilis, että kohta joku keksii sen ja tulee ottamaan vapauden pois.” (Leea Klemola HS:ssa 11.12.1995, haast. Jaana Rinne)

Vapaa kenttä on ns. ryhmäteatteriliikkeen lapsi. Tämä liike saavutti Suomen 1960-luvulla, Euroopassa boomi oli ollut vallalla jo joitain vuosikymmeniä. Tuolloin yhtä aikaa rakennettiin maahamme kaupunginteatteriverkostoa ja syntyi pieniä ryhmäteattereita. Ensimmäinen oli Skolteatern v. 1960, Ryhmäteatteri perustettiin 1967 (samana vuonna Helsingin Kaupunginteatteri), Ahaa, KOM-teatteri 1970 ja niin edelleen. Nämä ryhmät määrittivät syntynsä syyksi tarpeen tehdä teatteria demokraattisin muodoin – jopa niin, että koko ryhmän henkilökunta oli tuolloin tekemässä taiteellisia päätöksiä ja sitoutui näin lopputulokseen. Suurissa teatteritaloissa taiteelliset ja taloudelliset päätökset teki johtaja, ehkä johtokunnan suositusten mukaan ja talousjohtajalla vahvistettuna. Taiteilijat, jotka perustivat omat ryhmänsä, sanoivat, etteivät halua lukea nimeään rooliluettelosta ilmoitustaululla.

Teatterilla katsottiin myös olevan suurta yhteiskunnallista merkitystä. Ryhmistä monet erikoistuvat lastenteatteriin tai kiertuetoimintaan. Haluttiin tehdä teatteria kaikille. Suuri osa näistä ryhmistä on edelleen voimissaan ja ne toimivat nyt valtionosuusteattereina eli teatteri lain piirissä.

1980-luvulla syntyi performance-ryhmiä, joissa teatteri, kuvataide ja musiikki yhdistyivät kokeellisiksi kokonaistaideteokseksi – visuaalinen teatteri tuli tätä kautta Suomeen. Tunnetuimpia näistä olivat Homo S ja Jack Helen Brut. 1980-luvulla perustettiin Universum-teattereista Teatteri Venus 1983, Teater Mars 1984 ja Aurinkoteatteri 1989, joista ainakin ensimmäiseksi mainitun ryhmän töissä voi nähdä performanssien henkistä perintöä – Venus teki myös yhteistyötä näiden taiteilijoiden kanssa, vierailuja yms.

Pienten ryhmien määrä moninkertaistui 1990-luvulla. Q-teatteri perustettiin 1991, Universum-teattereista Sirius Teatern 1992, ja sen jälkeen on syntynyt suuri joukko eri kokoisia ja toisistaan hyvin paljon poikkeavia teatteriryhmiä: 2001 teatteritilastot tuntevat 14 ryhmää valtionosuusteattereina ja 43 ryhmää sen ulkopuolella – työryhmäkohtaisten kokoonpanojen määrää edes vuositasolla on mahdoton arvioida. Näille uusille ryhmille ominaista on ollut – toisin kuin 60-luvun ryhmäteatteriliikkeelle – erikoistuminen. Kukaan ei enää haaveile tekevänsä eikä halua tehdä ”teatteria kaikille”. Ajatus siitä, että meillä olisi keskivertokatsoja, jolle räätälöitäisiin esityksiä, tuntuu hyvin aikansa eläneeltä ja suorastaan yleisöä aliarvioivalta.

Vapaaksi kentäksi voidaan siis laajasti määritellä joko koko ryhmäteatterikenttä – tai niin kuin teatteripoliittisessa keskustelussa on tehty – valtion osuuksien eli ns. teatterilain ulkopuolinen kenttä, lainsuojattomat: ryhmät ja työryhmät sekä yksittäiset taiteilijat. Teatterilaki on keinotekoinen raja näiden ryhmien välillä – henkisesti ollaan samaa sukua.

On huomattava, että vapaalla kentällä toimivat ryhmät ovat hyvin erilaisia sekä tuotantotavoiltaan, kooltaan että taiteellisilta tavoitteiltaan. On tuottajateattereita, sateenkaariorganisaatioita, 1-20 hengen teattereita, produktiokohtaisesti koottuja työryhmiä jne. Vapaa kenttä on moninaisuuksien summa.

Facebook
Google+
http://universum.fi/universum/historia-historik/
Twitter