Rajatapaukset

TIETOA

Aurinkoteatteri ilahduttaa Peter Høegin romaanien ystäviä tuodessaan ohjelmistoonsa sovituksen Høegin Rajatapaukset romaanista. Suomalaisella teatteriyleisöllä on ensi kertaa mahdollisuus nähdä suositun ja arvostetun tanskalaiskirjailijan romaanin dramatisointi ammattinäyttämöllä.

Rajatapaukset on osittain omaelämäkerrallinen teos, jossa liikutaan kahdella aikatasolla. Tarina kertoo nuoresta Peteristä, joka kasvaa vaihtuvissa kasvatuslaitoksissa. Nykyajassa aikuinen Peter pohtii lapsuuden kokemuksiaan tutustuessaan omaan taaperoikäiseen tyttäreensä.

Näytelmän keskiössä ovat kolme arvostetun yksityiskoulun vapaaoppilasta: laitoskierteessä kasvanut Peter, väkivaltainen ja itsetuhoinen August ja orvoksi jäänyt Katarina. Ilman myötäelävää vanhempaa lapset tukeutuvat toisiinsa yrittäessään selvitä koulun ankaran kurin ja minuuttiaikataulun hallitsemassa arjessa.

“Papereissa lukee niin kuin asia on: käyttäytymishäiriöitä, sopeutumisvaikeuksia koulussa, kasvatusongelmia, asosiaalinen, karkaileva. Mitä muutakaan me voisimme tehdä?”

ESITYSPÄIVÄT

Ensi-ilta 1.9.2005

KUVAT

ESITYSPÄIVÄT

Ensi-ilta 1.9.2005

TYÖRYHMÄ

Lavalla:
Esa Anttila, Elina Hietala, Anna Krogerus, Mikko Pörhölä ja Mika Silvennoinen
Ohjaus:
Sanna Hietala
Käsikirjoitus:
Anna Krogerus
Valosuunnittelu:
Heikki Paasonen
Äänisuunnittelu:
Johanna Storm
Lavastus:
Salla Salin